112-päivää vietetään 11. helmikuuta – näin hätänumeropäivä sai alkunsa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Perjantaina 11. helmikuuta vietetään 112-päivää. Kyseessä on Euroopassa vietettävä hätänumeropäivä, jolloin kansalaisia muun muassa opetetaan käyttämää hätäpalveluja oikein ja ehkäisemään ennalta onnettomuuksia. Tänä vuonna 112-päivää vietetään jo 26. kertaa.

112-päivän tämänvuotinen teema on turvallisuuden tunne tehdään yhdessä. Turvallisuuden tunteella tarkoitetaan muun muassa onnettomuuksien, tapaturmien ja rikosten sekä niihin rinnastettavien ilmiöiden aiheuttamien pelkojen ja huolien vaikutusta hyvinvointiin. Kampanjaa vietetään viime vuoden tavoin virtuaalisesti.

Idea hätänumeropäivästä sai alkunsa vuonna 1996 Satakunnan hätäkeskuksen viestipäällikkö Lauri Lempisen esityksestä. Tarkoituksena oli tehdä tutuksi tuolloin uusi 112-hätänumero. Suomen Palopäällystöliitto teki asiasta kysymyksen sisäministeriölle, ja jo hätänumeropäivää vietettiin ensi kerran jo seuraavana vuotena.

Hätänumero 112 toimii kaikkialla EU:n alueella. Euroopan komissio on yhdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa julistanut helmikuun 11. päivän koko Euroopan 112-päiväksi.