Kanye West hylkäsi hännystelijänaisen: ”Liian kiireinen vakavaan suhteeseen”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Viiden viikon ajan yhdessä näyttäytyneet ja tapailleet artisti Kanye West ja näyttelijä Julia Fox eivät seurustele vakavasti. Syynä on Westin kiireinen aikataulu uuden Donda 2 -albumin kanssa. Lisäksi miehellä on meneillään lukuisia yrityskuvioita muodin ja muiden tuotteidensa parissa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Kanye Westin on kerrottu olevan liian kiireinen parisuhteeseen. Hänen kanssaan aikaa viettänyttä Julia Foxia on kuvailtu pyrkyriksi. Nainen on julkisesti tunnustanut olleensa vuosikausien ajan kovan luokan Kardashianit-sarjan fani. Hän on viitannut väitteille kintaalla ja kertonut, että on aina viihtynyt rikkaiden miesten seurassa. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa seksityöntekijänä.

Kanye West on nähty alkuviikosta Yhdysvaltojen länsirannikolla Malibussa toisen albuminsa kuuntelutilaisuudessa. Mukana olivat myös Kendall Jenner ja Travis Scott. Myöhemmin West juhli julkkisten suosimassa yökerhossa ja paikalla oli myös Kardashianien sisaruksilta näyttävä Chaney Jones, Page Six uutisoi. Ihmiset seurasivat tiiviisti Kanyen jokaista liikettä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.