Papin tekemät kasteet mitätöitiin – oli käyttänyt väärää sanaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Arizonassa asuva katolinen pappi on eronnut 20 vuotta kestäneestä virastaan. Paikallinen hiippakunta oli julistanut kaikki Andres Arangon ennen 17. kesäkuuta 2021 tekemänsä kasteet mitätöidyiksi toimituksissa käytetyn väärän sanan vuoksi.

Andres Arango oli käyttänyt kasteissa meitä tarkottavaa we-sanaa minua tarkoittavan I-termin sijaan. Sen sijaan että hän olisi sanonut ”minä kastan sinut isän, pojan ja pyhän hengen nimeen” hän sanoi siis ”me kastamme sinut isän, pojan ja pyhän hengen nimeen”.

– Me-sanan käytön ongelmana on se, ettei yhteisö kasta henkilöä. Sen sijaan kasteen tekee kaikkia sakramentteja johtava Kristus yksinään, Phoenixin hiippakunnan piispa Thomas Olmsted kuvaili CBS-uutissivuston mukaan.

Phoenixin hiippakunnan mukaan uudelleen kastettavien täytyy suorittaa uudelleen kaikki mitätöidyn kasteen jälkeen saamansa sakramentit. Katolilaisuuden sakramenteiksi luetaan kasteen lisäksi vahvistus eli konfirmaatio, palveluvirka , avioliitto, eukaristia, parannuksen sakramentti ja sairaiden voitelu.