Aloitteleva räppäri halusi antaa Sean ”Diddy” Combsille demonsa – pidätettiin tämän pihalla

Aloittelevien muusikoiden voi olla haastavaa saada nimeään pinnalle. Yhdysvaltalainen uraansa aloitteleva räppäri Isaiah Smalls pidätettiin viikonloppuna hänen yritettyä melko kirjaimellisesti saada jalkaansa oven väliin musiikkipiireissä.

------

Isaiah Smalls saapui viikonloppuna hiphop-tähti Sean ”Diddy” Combsin Los Angelesissa sijaitsevan kartanon porteille ja yritti päästä sisään. Koska miehen koputuksiin ei vastattu, hän päätti hypätä aidan ylitse porttien sisäpuolelle. 23-vuotias muusikkolupaus pysäytettiin TMZ-sivuston mukaan nopeasti vartijoiden toimesta.

Smalls pidätettiin luvattomasta tunkeutumisesta yksityisalueelle, mutta hänet vapautettiin jo alle puoli tuntia myöhemmin. Smalls olisi halunnut antaa soittaa Diddylle demonauhaansa. Valitettavasti Diddy ei TMZ:n lähteiden mukaan edes ollut kotonaan tapahtumahetkellä.