Hylkiöstä Hollywoodin pintaliitopiireihin – mies löysi itsensä muodin avulla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Los Angelesissa katseita kääntävä Eddie Valentin on omintakeinen persoona, joka myös näyttää sen ulkoisella olemuksellaan. Hän pukeutuu erikoisiin vaatteisiin, korostaa leikeltyä ulkonäköään meikillä ja herättää tarkoituksella huomiota.

Aina ei ole ollut näin. Hän kertoo olleensa todella ujo ja yksinäinen koko lapsuutensa ajan. Lopulta hän uskaltautui tulla ulos kuorestaan ja näyttää koko maailmalle persoonallisuutensa. Nyt hän korostaa omaa glamouriaan kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Muotisuunnittelijana ja hiusstylistinä työskentelevä Eddie tietää, että hänen luomuksensa sopivat henkilöille, jotka haluavat näkyä ja kuulua. Hänen ystäväpiirissään on useita julkkiksia, joten mies on kulkenut pitkän matkan erakkosielusta pintaliitopiirien keskiöön. Hän haluaa saavuttaa superjulkkiksen maineen vuonna 2022 muodillaan.