Hurja näky videolle – helikopteri putosi uimarannan edustalle

Ohhoh! · Tim Isokivi

Aurinkoinen päivä yleisellä ja vilkkaalla uimarannalla sai rajun käänteen lauantaina. Helikopteri putosi mereen Yhdysvaltojen Floridassa sijaitsevassa Miami Beachissa aivan rannallaolijoiden silmien edessä.

Välikohtaus tapahtui noin kello 13:10 paiakllista aikaa. Helikopteri teki pakkolaskun mereen vain metrien päähän rannasta. Onnettomuudessa loukkaantui kaksi matkustajaa, joiden tila on vakaa.

Tilanne ikuistui poliisin sittemmin jakamaksi videoksi, joka levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa. Osa uimarannasta suljettiin yleisöltä onnettomuuden seurauksena. Onnettomuuden syyt ovat toistaiseksi epäselvät, ja NBC-uutissivuston mukaan viranomaiset tutkivat parhaillaan tapausta.