Tuhansia kuolleita kaloja huuhtoutui rannalle – syy hämärän peitossa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Chilessä on ihmetelty odottamatonta näkyä paikallisella rannalla. Bionion alueella sijaitsevan Coliumo-rannan hietikko täyttyi viime viikolla yllättäen tuhansista kuolleista kaloista.

Kuolleet kalat olivat pääosin sardelleja ja sardiineja. Paikalliset ympäristöviranomaiset yrittävät parhaillaan selvittää epätavallisen ilmiön taustoja. Metro-lehden mukaan tutkijat perehtyvät erityisesti paikallisen meriveden laatuun.

Näystä kuvatut kuvat ja videot levisivät nopeasti sosiaalisessa mediassa. Vastaavanlaisiin ilmiöihin on törmätty aikaisemminkin eri puolilla maailmaa. Kalojen joukkorantaantumisen on epäilty johtuvan esimerkiksi veden alhaisesta happipitoisuudesta, joka saa kalat hakeutumaan lähemmäs rantahiekkaa.