27 vuotta sitten Turussa kadonneen juristin ruumis löytyi merestä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Keskusrikospoliisi aloitti viime vuonna uudelleen aikoinaan ratkaisematta jääneen, elokuussa 1994 kadonneen juristi Ilpo Härmäläisen tapauksen tutkinnan. Nyt tutkinnoissa on tapahtunut uusi käänne, sillä 27 vuotta sitten kadonneen Härmäläisen ruumis on löydetty.

Vainaja löydettiin merenpohjasta Turun Airiston alueelta keskiviikkona. Vainajan paikansivat Merivoimien sukeltajat, jotka olivat suorittamassa virka-aputehtävää tapaukseen liittyen. Puolutusvoimien sukeltajia, Mervoimia ja Traficomia avusta kiittävä poliisi tekee lisätutkintaa asiaan liittyen

Tutkintaa johtava rikostarkastaja Aki Lahtinen kertoo Ylelle Härmäläisen kuolleen henkirikoksen uhrina. Tämä ilmenee rikostarkastajan mukaan löytöolosuhteista. Vainajan lisäksi merestä löydettiin ankkuri.

Ilpo Härmäläisen murhasta on nostettu syyte 68-vuotiasta miestä vastaan. Miehen ex-vaimo kertoi lisäkuulusteluissa poliisista syytetyn käyttämästä purjeveneestä kadonneen ankkuri Härmäläisen katoamisen aikoihin. Tapausta on käsitelty syksystä lähtien Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.