Mikä ironia! Varkaat iskivät mestarivarkaasta kertovan Netflix-sarjan kuvauksiin

Jo toisen Netflix-sarjan tuotantoryhmä on joutunut lyhyen ajan sisällä varkauden kohteeksi. Varkaat iskivät 25. helmikuuta Lupin-sarjan kuvauspaikalle Ranskassa. Jokseenkin ironisesti sarjassa seurataan herrasmiesvaras Arséne Lupinin jalanjäljissä kulkevan mestaririkollisen, Assane Diopin seikkailuja.

------

Noin 20 naamioituneen varkaan kerrotaan iskeneen kuvauspaikalle Nanterressa ilotulitteita heitellen. Heidän mukaansa päätyi kuvauskalustoa noin 300 000 euron edestä. Variety-lehden mukaan kukaan ei loukkaantunut välikohtauksen aikana, ja sarjan tuotanto on sittemmin jatkunut.

Rikos tapahtui vain vähän aikaa sen jälkeen, kun varkaat iskivät Netflixin The Crown -sarjan kuvauspaikalle Iso-Britannian Yorkshiressä. Varkaiden mukaan päätyi brittihoviin sijoittuvan sarjan rekvisiittaa noin 180 000 euron edestä. Tapaus ei kuitenkaan vaikuttanut sarjan tuotantoon.