Tutkimus: Lieväkin korona voi vaikuttaa aivoihin

Terveys · Tim Isokivi

Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan jo lievänä tai kohtalaisena sairastettu korona voi jättää jälkensä aivoihin. Mittavassa tutkimuksessa perehdyttiin potilaiden aivoista otettuihin magneettikuviin ennen ja jälkeen taudin sairastamisen.

Koronan huomattiin vaikuttaneen erityisesti aivojen osiin, jotka hallitsevat hajuaistia. Aivojen harmaa aine oli puolestaan vähentynyt tunteiden ja muistin säätelyyn liittyvillä alueilla. Aivojen koon havaittiin kutistuneen Reuters-uutistoimiston mukaan keskimäärin 0,2-2 prosenttia.

Ennen Delta-variantin leviämistä tehdyssä tutkimuksessa perehdyttiin yhteensä 785 koehenkilön aivojen muutoksiin 51–81 vuoden ikähaarukalla. Koehenkilöistä 401 oli sairastanut koronan magneettikuvien ottamisen välissä. Tutkimuksen vertaisarvioitu versio on julkaistu Nature-tiedelehdessä.

Monet koronaa sairastaneet ovat kokeneet taudin jälkeenkin aivosumuksi kutsuttuja kognitiivisia vaikeuksia. Tutkijoiden mukaan toistaiseksi ei ole tiedossa, ovatko koronan vaikutukset aivoihin pysyviä vai katoavatko ne ajan myötä.