Pastorin jalkovälissä roikkui sinne kuulumatonta – tohtori riensi apuun

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Dermatologian kirurgi, lääkäri Sandra Lee on erikoistunut puristelemaan ja poistamaan potilaidensa kystia, patteja ja paiseita. Nyt Suomessa Tohtori Paise -nimellä kulkevassa ohjelmassa nähdään mies, jonka haaroissa roikkuu hänen omien sanojensa mukaan ”ylimääräinen ystävä”.

Jeremy-niminen pastori hakeutuu tohtori Sandra Leen vastaanotolle, koska hänen jalkojensa välissä on roikkuva ja ylimääräistä kivespussia muistuttava paise. Paise on kasvanut kolminkertaiseksi kuluneiden vuosien aikana ja se hankaloittaa jo liikkumista sekä istumista.

Tilanne on kiusallinen herkän sijaintinsa vuoksi, mutta Lee uskoo pystyvänsä poistamaan roikkuvan lipooman hellävaraisesti ja siten, että iho toipuu nopeasti operaation jälkeen. Lipooma tarkoittaa rasvakudoksen hyvänlaatuista kasvainta.