Mikä biksupeppu! Popkaunotar Dua Lipa esitteli vartaloaan auliisti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen poptähti Dua Lipa on nauttinut maailmanlaajuisesta suosiosta etenkin Future Nostalgia -albuminsa myötä. Äskettäin hän päätyi jälleen plagiointisyytösten keskiöön. Yhdysvaltalainen reggaeyhtye Artikal Sound System nosti oikeudessa kanteen, jonka mukaan Dua Lipan single Levitating olisi plagioitu heidän Live Your Life -kappaleestaan.

Nyt Dua Lipa on esitellyt upeaa biksuvartaloaan sosiaalisen median seuraajilleen ja samalla nostanut itse pääosaan varsinkin hänen pakaransa. Kuvien perusteella laulajatar voisi siirtyä malliuralle, mikäli musiikin tekeminen jostain syystä loppuisi.

Äskettäin lauluntekijät L Russell Brown ja Sandy Linzer nostivat kanteen, jossa Dua Lipan Levitating-kappaletta syytetään kopioksi. Brownin ja Linzerin mukaan Dua Lipan hitin alun melodia on kopioitu heidän kappaleistaan Wiggle and Giggle All Night ja Don Diablo. Muusikot huomauttivat Dua Lipan myöntäneen haastatteluissa saaneensa vaikutteita 1970- ja 1980-lukujen popmusiikista. Levitating-kappale julkaistiin vuonna 2020 ilmestyneellä Future Nostalgia -albumilla.