Amanda Bynesin holhous kumottiin – elämä saa aivan uuden vaihteen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Takavuosien Hollywood-tähti Amanda Bynes on vapautunut vanhempiensa holhouksesta 35-vuotiaana. Hän joutui mielenterveyshoitoon vuonna 2013 ja pakotettiin sen jälkeen vanhempiensa holhottavaksi. Hän saa nyt päättää omista raha-asioistaan.

Amanda Bynesin syöksykierre alkoi, kun hän oli kirjoitellut erikoisia twiittejä nettiin ja yritti lopulta sytyttää naapurinsa pihatien tuleen. Taustalla oli runsaasti päihteiden käyttöä. Hän joutui tahdonvastaiseen hoitoon. Nyt, yhdeksän vuotta myöhemmin, Bynes päätti anoa holhouksensa päättymistä ja voitti päätäntävaltansa asianajajansa avustuksella, Entertainment Tonight uutisoi.

Hän sai inspiraationsa laulaja Britney Spearsin tapauksesta. Hänen äitinsä on vastannut kaikista terveydellisistä ja taloudellisista asioista, ja holhoussopimustaan jatkettiin vastikään vuoteen 2023 saakka. Amanda Bynes on saanut apua päihde- ja mielenterveysongelmiinsa viime vuosien aikana.