Aikuisviihdetähti Raven Alexis on kuollut – kärsi vuosien ajan suolistosairaudesta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Palkittu aikuisviihdetähti Raven Alexis on kuollut 35-vuotiaana. Asiasta on tiedottanut hänen aviomiehensä Adult Video Newsin välityksellä. Nainen sairasti ärhäkkää Crohnin tautia, eli tulehduksellista suolistosairautta.

Raven Alexis kuoli viime keskiviikkona Yhdysvaltojen Las Vegasissa sairastuttuaan Crohnin taudista johtuvaan infektioon ja sepsikseen. Hänen miehensä mukaan tähti meni sunnuntai-iltana komplikaatioiden vuoksi sairaalaan ja menehtyi muutama päivä myöhemmin. Vaikka nainen on sairastanut pitkään, tuli kuolema yllätyksenä.

Hän aloitti uransa ensin internetmallina, mutta sai myöhemmin pestin lukuisista aikuisviihde-elokuvista. Hän väitti aiemmin sairastaneensa maksasyöpää, mutta se osoittautui valheelliseksi tarinaksi, AVN uutisoi.