Argentiinalainen avaruushaltia hylkäsi keinotekoisuuden – kasvattaa lihaksia perinteisillä tavoilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet argentiinalaisen Luis Padronin unelmasta muuttua haltiaa muistuttavaksi avaruusoliomaiseksi ihmiseksi. Hän on muuttunut vuosien varrella ulkonäöllisesti, mutta myös persoonaltaan huomattavasti rohkeammaksi.

Argentiinan Buenos Airesissa asuva mies on nyt innostunut kuntosaliharrastuksesta. Tämä on siinä mielessä erikoista, että hän on tullut vuosien aikana tunnetuksi nimenomaan plastiikkakirurgisista toimenpiteistään, eikä niinkään luonnollisen ulkonäkönsä ansiosta. Mies on lopettanut hiusten värjäyksen ja suosii nykyään muutenkin luonnollisempaa ulkonäköä.

Hän on julkaissut valokuvia kuntosalilta ja yrittää kasvattaa etenkin rintalihaksiaan. Nähtäväksi jää, miten miehen ulkonäkö muuttuu vuosien varrella. Äsken hän vielä suunnitteli uutta leukaimplanttia ja sen asentamista. Emme tiedä, onko hanke toteutunut.