Valepoliisi jäi kiinni – pysäytteli autoja Turun seudulla

Turun seudun autoilijoita varoitettiin maaliskuun lopussa liikkeellä olleesta valepoliisista. Poliisina esiintyneen miehen kerrottiin pysäytelleen toistuvasti autoilijoita. Valepoliisi oli esittänyt pysäyttämilleen henkilöille erilaisia kehotuksia.

---
---

Nyt Lounais-Suomen poliisi tiedottaa tavoittaneensa miehen, jonka epäillään esiintyneen poliisina Turussa ja Turun seudulla. Poliisin mukaan epäillyn henkilöllisyys on selvitetty. Mies on osittain myöntänyt tekonsa kuulusteluissa.

Mustalla Audi-henkilöautolla liikkuneesta miehestä tehtiin maaliskuun lopulla lukuisia ilmoituksia. Poliisin tavoittamaa miestä epäillään virkavallan anastuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Molemmista rikosnimikkeistä seuraa Lounais-Suomen poliisin mukaan tyypillisesti sakkorangaistus.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Autot Ohhoh! Viihdeuutiset.