Poliisi tehovalvoo taas – syynissä myös sähköpotkulautailijat

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poliisi suorittaa jälleen tehovalvontaa liikenteessä. Valvonta kohdentuu tällä kertaa 12. huhtikuuta suojattomien tienkäyttäjien liikennekäyttäytymiseen, eli esimerkiksi jalankulkijoihin, pyöräilijöihin ja sähköpotkulautailijoihin. Lisäksi suojateitä tehovalvotaan 18. huhtikuuta – 1. toukokuuta.

Tehovalvonnan aikana kiinnitetään erityisesti huomiota liikennevalojen noudattamiseen ja jalkakäytävällä ajamiseen. Valvonnassa puututaan myös muiden liikkumista haittaavaan ja vaarantavaan moottoriajoneuvojen pysäköimiseen ja pysäköintiin.

– Päivän tavoitteena on lisätä liikenneturvallisuutta etenkin jalkakäytävillä sekä suojateillä ja pyöräteiden jatkeilla, jotka ovat tilastojen mukaan vaaran paikkoja, kertoo poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.

Poliisin mukaan jalankulkijoiden ja kaksipyöräisten kuljettajien osuus tieliikenteen uhreista oli viime vuonna korkea, 35,7 prosenttia. Suojattomien tienkäyttäjien osuus vakavasti loukkaantuneista oli viime vuonna noin 62 prosenttia. Poliisin mukaan todellinen luku voi olla vielä isompi, sillä esimerkiksi kaikki pyöräilijöiden yksittäisonnettomuudet eivät tule viranomaisten tietoon.