Järvenpään ostoskeskuksen tulipalon tutkinta etenee: ”Poliisilla on käsitys epäiltyjen henkilöllisyydestä”

Ohhoh! · Tim Isokivi

Järvenpään Jampassa syttyi perjantai-iltana tulipalo, joka tuhosi paikallisen ostoskeskuksen. Palossa tuhoutui myös yksi ajoneuvo, ja palo levisi myös viereiseen seurakuntakotiin. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Palon tutkinta on sittemmin edennyt Itä-Uudenmaan poliisissa. Rikoskomisario Krista Vallilan mukaan tulipalo sai alkunsa rakennuksessa kiinni olleesta roskakatoksesta. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi, ja sen epäillään saaneen alkunsa kahden alle 15-vuotiaan tulitikkuleikeistä.

– Poliisilla on käsitys rikolliseen tekoon epäiltyjen henkilöllisyydestä ja heidän osaltaan asian selvittelyä jatketaan moniviranomaisyhteistyössä. Epäillyt eivät ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta he ovat vahingonkorvausvelvollisia aiheuttamastaan vahingosta, Vallila kertoo.

Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä tuhotyö. Poliisi kiittää silminnäkijöitä havainnoista ja muistuttaa aikuisia puuttumaan lasten tulitikkuleikkeihin ja roskien polttamiseen.