Nicole Scherzingerin vartalo hipoo täydellisyyttä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Julkkiskaunotar Nicole Scherzinger teki taannoin paluun musiikin pariin liittymällä takaisin Pussycat Dolls -yhtyeen riveihin. Suunnitelmat kiertueesta menivät kuitenkin uusiksi, sillä se jouduttiin koronatilanteen vuoksi perumaan. Sittemmin tilanne on kuitenkin ehtinyt jo muuttua parempaan suuntaan.

Nyt Nicole on esitellyt rantakuntonsa sosiaalisen median seuraajilleen. Näky hipoo täydellisyyttä, sillä kuvassa julkkiskaunottaren kurvit pääsevät toden teolla oikeuksiinsa. Nicole itse toteaa kuvansa yhteydessä, että se on ikuistettu kultaisen tunnin aikana. Siitä katsojien on varmasti helppoa olla samaa mieltä.

Taannoin Scherzinger yllätti faninsa julkaisemalla Instagramissa videon, jossa hän nauttii kylmästä kylvystä. Tähti viihtyi kolmen asteen lämpöisessä vedessä kuuden minuutin ajan. Kuvan yhteydessä eräs suomalainen käyttäjä kutsui Nicolen kokemaan sama Suomessa ja siihen supertähti myös vastasi. Hän haluaisi kokea avantouinnin ja revontulet. Pussycat Dolls -yhtyeen lisäksi tähti tunnetaan muun muassa Yhdysvaltojen X Factor -ohjelman tuomarina toimimisesta.