Pelastuslaitokselle hälytys suuresta maastopalosta Reisjärvellä – paikan päällä odotti helpotus

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maastopalot voivat levitä nopeasti ja aiheuttaa valtavia tuhoja. Siksi torstaina 28. huhtikuuta Pohjois-Pohjanmaan Reisjärveltä tullut hälytys pellolla levinneestä palosta otettiinkin vakavissaan Pelastuslaitoksella. Tilanne paljastui kuitenkin pelättyä lievemmäksi.

Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta maastopalosta Reisjärven Ylilestintielle vähän ennen kello 14. Kaleva-lehden mukaan paikalle hälytettiin jopa 19 pelastuslaitoksen yksikköä. Maastopalo osoittautui lopulta kuitenkin vartioimattomaksi pellon kulotukseksi.

Mahdollisesta maastopalosta oli tehnyt ilmoituksen valveutunut ohikulkija. Pelastuslaitoksen paikalle ennättänyt pelastusyksikkö sammutti palon nopeasti. Muut paikalle hälytetyt yksiköt voitiin näin ollen perua.