Brittimies muuttuu korealaiseksi: ”Jos voit vaihtaa sukupuolta, voit vaihtaa myös rotua”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittivaikuttaja Oli London on keskustellut transrasialismista julkisesti. Transrasialismi tarkoittaa, että ihminen tuntee kuuluvansa eri rotuun kuin siihen, johon hän on syntynyt. Muun sukupuolinen Oli kertoo, että on tehnyt paljon asioita sen eteen muuttuakseen britistä korealaiseksi.

– Asuin Koreassa vuoden ja rakastan sen historiaa, kulttuuria ja ihmisiä. Olen kärsinyt paljon kipua ja olen käynyt leikkauksissa saavuttaakseni enemmän korealaistyylistä ulkonäköä. Olen myös opiskellut kieltä ja opetellut korealaisten ruokien valmistamista, hän kertoo Channel 4 -televisiokanavan haastattelussa.

Hän myöntää, että ihmiset eivät ole ymmärtäneet koko asiaa ja hän toivoo, että ajan myötä hänet hyväksyttäisiin paremmin. Yksi haastatelluista naisista ei ymmärtänyt rodun vaihtamista ja sanoi, että transrasialismia ei ole olemassa.

– En voi istua täällä ja sanoa: ”Voi, olen yhtäkkiä valkoihoinen”, tummaihoinen nainen sanoi ja jatkoi:

– Jos sinä valkoihoisena voit istua ja sanoa: ’Voin olla musta tai voin olla korealainen’, enkä minä voi vaihtaa omaa rotuani ja hyötyä valkoihoisten saamista etuoikeudesta, ei se selvästikään ole tasavertaista vaihtoa.

London Oli on eri mieltä. Hänen mielestään ihminen voi vaihtaa sukupuolta, niin hän voi vaihtaa myös rotua niin tuntiessaan. Jossain määrin voisi olla aiheellista tehdä rajanvetoa siihen, haluaako elää ja arvostaa jotain kulttuuria sen sijaan, että pyrkii muuttamaan omaa etnistä taustaansa keinotekoisesti.

https://www.instagram.com/p/CclFUa5NB_z/