Cameron Diaz yllätti – palautti härskistä kohtauksesta tutun hiustyylin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Holltwood-tähti Cameron Diaz on lopettanut näyttelemisen, mutta julkisuudesta hän ei ole kadonnut. Viininvalmistajana uraa luonut 49-vuotias tähti on herättänyt hilpeyttä tuoreella somevideolla, jossa hän viittaa tunnettuun rooliinsa.

Cameron Diaz mainostaa videollaan Avaline-viiniyhtiön tuotteita yhdessä koomikko Benny Draman kanssa. Kaksikko nähdään pukeutuneena Diazin There’s Something About Mary, eli Sekaisin Marista -elokuvan roolihahmoksi. Myös hiustyyli on samanlainen kuin elokuvan kuuluisassa kohtauksessa.

Sekaisin Marista -elokuvassa Diazin roolihahmo Mary erehtyy luulemaan Ben Stillerin esittämän Tedin spermaa geeliksi ja laittaa sitä hiuksiinsa. Erehdyksellä on koomiset seuraukset ikoniseksi muodostuneen hiustyylin muodossa.

Diaz ilmoitti vuonna 2018 lopettavansa näyttelemisen. Hän perusti viinimerkki Avalinen yhdessä ystävänsä Katherine Powerin kanssa. Näyttelemisen lopettamisesta huolimatta tähti tullaan näkemään RuPaul’s Drag Race All Stars -ohjelman vierailevana juontajana.