Winnie Harlow esitteli rantakuntonsa – vähempikin sekoittaisi miesten pasmat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kanadalainen kaunotar Winnie Harlow nousi julkisuuteen kahdeksan vuotta sitten kilpaillessaan Huippumalli Haussa -ohjelmassa, jossa hän sijoittui kuudenneksi. Harlow on kilpailun jälkeen tehnyt tasaisen nousujohteista uraa ja nykyään hänet tunnetaankin jo ympäri maailmaa hänen harvinaisen ulkonäkönsä ansiosta.

Tällä kertaa Winnie nähdään poseeraamassa auliisti kameran edessä oransseissa bikineissä tequilamerkin logon kanssa sekä myös rantamaisemissa ja upeassa auringonlaskussa.

Winnie Harlowlla on vitiligo eli ihon pigmenttihäiriö, jonka vuoksi naisen ihossa on vaaleita kohtia. Harlow on kääntänyt näyttävän ihonsa voimavarakseen, joka on vienyt naista hurjaa vauhtia eteen päin muotialalla. 26-vuotias tähti on viime aikoina poseerannut muun muassa Puma-urheiluvaatemerkin tuoreessa kampanjassa.