MTV Katsomo+ sisältyy jatkossa Elisa Viihteeseen

Viihdeuutiset Toimittaja:

Elisa ja MTV tekivät heinäkuussa pitkän kahnauksen jälkeen sopimuksen, joka koskee MTV:n sisältöjen jakelua. Nyt Elisa kertoo, että MTV Katsomo+ -palvelu sisältyy jatkossa Elisa Viihteen tilauksiin.

Uudistusta kuvaillaan ensimmäiseksi näkyväksi ja konkreettiseksi hyödyksi Elisa Viihteen asiakkaille.

Elisa ja MTV sopivat kahnauksensa

– Suomalaisten katselutavat monipuolistuvat ja siirtyvät yhä vahvemmin suoratoistopalveluihin. Haluamme tehdä laadukkaan viihteen löytämisestä mahdollisimman helppoa, kertoo tiedotteessa Elisan liiketoimintajohtaja Sami Aalto.

MTV Katsomo+ liitetään Elisa Viihteen voimassa oleviin tilauksiin lokakuun aikana. Se sisältyy uusiin tilauksiin 6. lokakuuta alkaen.

Elisan mukaan muutos tehdään nykyisille Elis Viihde Premium, Elisa Viihde Plus ja Elisa Viihde Sounbd .asiakkaille vaiheittain. Yhtiö lähettää ohjeet palvelun käyttöönottoon suoraan sähköpostitse asiakkaille, kun sisällöt on lisätty kyseiselle sopimukselle.

MTV Katsomo+ -palvelu kasvattaa Elisa Viihteen valikoimaa muun muassa viihdeohjelmien, kotimaisten ja kansainvälisten draama- ja realitysarjojen sekä MTV Katsomon sisältöjen, kuten uutisten ja ajankohtaisohjelmien muodossa.

Elisan asiakkailla on nyt mahdollisuus kuluttaa sisältöjä entistä monipuolisemmin.

– Panostamme MTV:llä sisältöihin ja MTV Katsomon kehittämiseen. Siksi on hienoa, että Elisan asiakkailla on nyt mahdollisuus kuluttaa sisältöjä entistä monipuolisemmin, ja jo nyt laajasti tavoittavat MTV:n sisällöt saavat vieläkin uusia katsojia, kertoo MTV:n kaupallinen johtaja Markus Illukka.

Toukokuussa MTV iritisanoi jakelusopimuksensa Elisan kanssa. Tämän seurauksena MTV:n maksuttomat kanavat katkesivat Elisan kaapeli-tv:ssä ja Elisa Viihteessä väliaikaisesti.

Yhtiöt tekivät sopimuksen yhteistyön jatkumisesta ja sisältöjen jakelusta helmikuussa. Tämän seurauksena MTV3, MTV Sub ja MTV Ava -kanavien suorat lähetykset palautuivat Elisa Viihteeseen ja Elisan kaapelitelevisioon.

Uutisoimme MTV:n ja Elisan välisestä sovusta heinäkuun alussa.

Lähde: Elisa

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.