Suomalaisten korttimaksut kasvussa – käteinen raha vähenee

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Korttimaksujen lukumäärän kasvu pysähtyi ensimmäisenä koronavuotena. Vuonna 2021 muovirahaa suosittiin kuitenkin jälleen enemmän, sillä korttimaksujen lukumäärä kääntyi Suomen pankin mukaan kasvuun.

Suomalaisilla maksukorteilla tehtiin viime vuonna yhteensä 1,9 miljardia maksua. Tämä oli viisi prosenttia toissavuotista enemmän. Korttimaksujen kokonaisarvo kohosi vuonna 2021 lähes 10 prosentilla 57 miljardiin euroon.

Viime vuonna korttimaksamisessa hyödynnettiin yhä useammin lähimaksua. Lähimaksamisen osuus kaikista korttimaksutapahtumista nousi lähes 60 prosenttiin. Myös etäkorttimaksaminen yleistyi entisestään, ja tietokoneella tai mobiililaitteilla käynnistettyjen korrimaksujen määrä lisääntyi yli viidenneksellä.

Sirulla tai magneettijuovalla tehtyjen korttimaksujen määrä väheni viime vuonna noin seitsemällä prosentilla toissavuodesta. Sirulla tai magneettijuovalla tehtiin kuitenkin edelleen yli puolet korttiostoksista. Suomalaiskorteilla tehdyt kätesnostot puolestaan vähenivät pankkiautomaateilla puolestaan yli 14 prosenttia.