Winnie Harlow uimapuvussa – ei jäänyt keneltään huomaamatta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kanadalainen kaunotar Winnie Harlow nousi julkisuuteen kahdeksan vuotta sitten kilpaillessaan Huippumalli Haussa -ohjelmassa, jossa hän sijoittui kuudenneksi. Harlow on kilpailun jälkeen tehnyt tasaisen nousujohteista uraa ja nykyään hänet tunnetaankin jo ympäri maailmaa hänen harvinaisen ulkonäkönsä ansiosta.

Nyt Winnie poseeraa kuumissa kuvissa uimapuvussa, jossa hänen kurvinsa ja poikkeuksellisen näyttävä ihonsa pääsee tyylikkäästi oikeuksiinsa.

Winnie Harlowlla on vitiligo eli ihon pigmenttihäiriö, jonka vuoksi naisen ihossa on vaaleita kohtia. Harlow on kääntänyt näyttävän ihonsa voimavarakseen, joka on vienyt naista hurjaa vauhtia eteen päin muotialalla. 26-vuotias tähti on viime aikoina poseerannut muun muassa Puma-urheiluvaatemerkin tuoreessa kampanjassa.