Lottie Moss keikisteli rohkeassa kuvassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Englantilainen julkkiskaunotar Lottie Moss tunnetaan myös huippumalli Kate Mossin pikkusiskona. Isosiskonsa tavoin myös Lottie on luonut uraa mallina. Taannoin Lottie paljasti kärsineensä vakavasta alkoholismista, mutta nykyisin hän voi jo paremmin.

Tällä kertaa Lottie poseeraa hyvin paljastavassa alusasussa, joka ei ainakaan liikaa peittele hänen vartalonsa muotoja ja yksityiskohtia. Hänet on viime aikoina nähty useasti vastaavissa poseerauksissa ja jopa alastomana. Malliuralle riittää siis hienosti nostetta.

Lottie Moss kertoi taannoin pitävänsä petihommia ihmisen perustarpeena ja vertaa niiden harrastamista hampaiden pesuun. Hänen mukaansa kyseessä on jokaiseen päivään kuuluva aktiviteetti. Lottie sai taannoin potkut mallitoimistostaan asenteensa vuoksi ja siksi, että perusti rohkeita kuvia julkaisevan tilin aikuisviihteeseen keskittyneeseen palveluun. Se oli mallitoimistolle liikaa.