Nämä brändit verkkohuijarien suosiossa – somejätti ykkösenä

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Verkkohuijarit yrittävät tyypillisesti kalastella ihmisten yksityisiä tietoja tunnettujen brändien nimissä. Kauppojen, pankkien ja kuriiripalveluiden lisäksi rikolliset käyttävät hyödykseen esimerkiksi tunnettuja somepalveluita.

Tietoturvayhtiö Check Point Software Technologiesin tuoreesta raportista ilmenee, mitä tuotemerkkejä verkkorikolliset hyödynsivät eniten uhrien henkilö- tai pankkitietoja kalastellessaan. Ensimmäiselle sijalle nousi tammi-maaliskuussa 2022 ensimmäistä kertaa yhteisöpalvelu LinkedIn. Sen osuus kaikista tietojenkalasteluyrityksistä oli jopa 52 prosenttia.

Toiseksi eniten tietoja yritettiin kalastella kuljetusyhtiö DHL:n nimissä. Yhtiö oli edellisessä raportissa listan ensimmäisellä sijalla. Huijarit pyrkivät siis käyttämään hyödykseen erityisesti somepalveluja ja kuljetusalan toimijoita saadakseen uhrien luottamuksen.

Brand Phising -hyökkäyksissä rikolliset yrittävät jäljitellä tunnetun tuotemerkin verkkosivuja. He saattavat käyttää samanlaista domain-nimeä tai url-osoitetta ja samankaltaista sivuston ulkoasua. Uhrien henkilötietoja ja salasanoja yritetään kerätä usein näillä sivuilla olevien lomakkeiden avulla.

Vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen useimmiten väärennetyt brändit:



1. LinkedIn (52 %)



2. DHL (14 %)



3. Google (7 %)



4. Microsoft (6 %)



5. FedEx (6 %)



6. WhatsApp (4 %)



7. Amazon (2 %)



8. Maersk (1 %)



9. AliExpress (0.8 %)



10. Apple (0.8 %).