Perhe haastoi Metan oikeuteen – Instagramin käyttö aiheutti syömishäiriön tyttärelle

Digi · Terhi Piiroinen

Yhä useampi vanhempi on huomannut sosiaalisen median vaikuttaneen tuhoisasti jälkikasvunsa hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Kehittymässä olevat aivot tarvitsevat aidon todellisuuden kertomaan elämisestä keinotekoisten filttereiden ja mainoskuvien sijaan. Yhdysvaltojen Kaliforniassa asuva perhe haastaa aiemmin Facebookin tunnetun Metan oikeuteen väittäen, että yhtiön omistama Instagram on vastuussa heidän tyttärensä syömishäiriön ja sitä seuranneiden itsemurha-ajatusten aiheuttamisesta.

NBC:n mukaan kalifornialainen Alexis Spence loi ensimmäisen Instagram-tilinsä ollessaan 11-vuotias. Hän teki tämän ilman vanhempiensa suostumusta. Instagramin alaikäraja on nykyään 13 vuotta, mutta nyt on tullut ilmi alustan haitallisuudesta yhä enemmän tutkimuksia myös aikuiselle väestölle.

Puhumattakaan nuoresta, joka on vasta kehittymässä. Perheen mukaan Alexis ajautui pian sosiaalisen median alustalle liittymisen jälkeen profiileihin, joiden sisältökokonaisuudessa ylistettiin ohuita vartaloja ja anoreksiaa. Tämä sai tytön kehittämään ”riippuvuuden” Instagramiin.

Algoritmiensa ansiosta Instagram ohjasi hänet syvemmälle aihepiiriin, kuten kuviin ja videoihin, joissa oli alipainoisia malleja, epäterveellistä syömistä ja syömishäiriösisältöä. Tämä johti hänet myöhemmin ahdistuksen, masennuksen, syömishäiriöiden, itsensä vahingoittamisen ja itsemurha-ajatusten polulle. Hänen vanhempansa Kathleen ja Jeffrey Spence väittivät myös, että Alexis oli itsevarma ja onnellinen lapsi ennen Instagram-tilin aktivointia.

Nykyisin 19-vuotias Alexis on selvinnyt lukemattomista mielenterveysongelmista, hän on ollut laitoshoidossa sekä osallistuu avohoidon ohjelmiin. Hän todennäköisesti tarvitsee loppuelämänsä jatkuvaa lääkärinhoitoa varmistaakseen, etteivät ongelmat uusiudu. Perheen mukaan Metan taloudellinen tulos menee ihmisten hyvinvoinnin ja tosielämän edelle. Se käyttää miljoonia dollareita vuosittain saadakseen alustastaan mahdollisimman koukuttavan. Sisältö voi kuitenkin olla äärimmäisen vahingollista ja addiktoivaa.