Amerikkalainen Devon Windsor on noussut muodin parissa muutaman vuoden aikana mallimaailman kirkkaimpaan tähtikaartiin. Uraa vauhditti etenkin Victoria’s Secret -alusvaateketjun malliksi kiinnittäminen muutama vuosi sitten. Taannoin mallikaunotar sai aviomiehensä Johnny Barbaran perheenlisäystä ja piti siksi hieman taukoa malliuraltaan ja YouTube-kanavaltaan.
Raskaudestaan someseuraajilleen raportoinut Devon on nyt suunnannut perheensä kanssa aurinkolomalle, josta hän on luonnollisesti julkaissut kuvia seuraajiensa iloksi. Niissä perheenäiti nähdään poseeraamassa biksuissa ja lisäksi hän on kuvannut myös kohtaamiaan kilpikonnia. Mallikaunotar sai jopa taputeltua kilpikonnaa houkuteltuaan sen luokseen herkkupalalla.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Devon Windsor tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.