Paluu tulevaisuuteen VHS-kasetti myytiin yli 70 000 eurolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kasarinostalgia on nykyään kovaa valuuttaa. Takavuosien videopeleistä, elokuvista ja leluista voi hyväkuntoisina saada huutokaupassa suuriakin summia rahaa.

Yhdysvaltojen Dallasissa toimiva Heritage Auctions huutokauppasi taannoin Back to the Future, eli Paluu tulevaisuuteen -elokuvan vuonna 1986 julkaistun VHS-version. Videokasetti myytiin newyorkilaiselle keräilijälle lopulta 75 000 dollarin eli noin 72 000 euron hintaan. Summan uskotaan olevan korkein VHS-nauhasta koskaan maksettu hinta.

Lähes täydellisenä säilynyt VHS-nauha on alkuperäisessä kannessa, jonka ympärillä on edelleen avaamaton muovikelmu. Heritage Auctions huutokauppasi samalla muitakin Paluu tulevaisuuteen -elokuvissa Biff Tannenia näytelleen Tom Wilsonin kokoelmista peräisin olevia VHS-nauhoja. Esimerkiksi Paluu tulevaisuuteen osa 3 myytiin 13 750 dollarilla ja elokuvatrilogian kaikki osat sisältävä laatikko 10 000 dollarilla.