Hupsista! Rattijuopon oma auto narautti hänet hätäkeskukselle

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Alkoholia nauttinut 37-vuotias insinööri Alan McShane ajoi työsuhdeautollaan, Mercedes Benz EQC:llä kotiin railakkaan illan päätteeksi Australiassa toukokuussa. Hän oli ollut katsomassa jalkapallopeliä. Yllättäen hän joutui onnettomuuteen.

Älyauto huomasi tapahtuneen ja soitti hätänumeroon. Mersun ominaisuuksiin kuuluu kolarista ilmoittaminen viranomaisille. Poliisit lähtivät paikalle tarkastamaan tilannetta. Poliisi huomasi autossa alkoholin hajun ja kuljettajan paikalla istuneen insinöörin.

Lisäksi McShane oli mutissut jotain, joten viranomainen päätti puhalluttaa miehen. Alkometri näytti yli kolme kertaa sallitun rajan yli. Puolustus vetosi äsken oikeudessa siihen, että McShane oli työskennellyt kovasti insinööripulan vuoksi, eikä hän muistanut, milloin hänellä oli viimeksi vapaapäivä. Hän oli syönyt liian vähän ja nauttinut liikaa alkoholia, The Mirror kertoo.

Reunakiveen ajaminen oli laukaissut auton turvatyynyt. Seuraavaksi auton turvajärjestelmästä kuului ääni, joka sanoi: ”Olemme soittaneet hätäkeskukseen, oletko kunnossa?”. Insinöörille määrättiin 1.750 euron sakko tapahtumasta sekä 270 euron kulumaksu. Hänelle on määrätty myös 25 kuukauden ajokielto, ja miehellä on mahdollisuus lyhentää kieltoa 25 viikolla rattijuopumuskuntoutuskurssilla.