Twitteriin massiivinen uudistus – tätä on odotettu vuosia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Twitterissä voi nykyään jakaa enintään 280 merkin pituisia twiittejä. Nyt somepalveluun on kuitenkin tulossa uusi ominaisuus, joka mahdollistaa huomattavasti pidempien julkaisujen jakamisen.

Uusi ominaisuus on Techcrunch-sivuston mukaan nimeltään Notes eli muistiinpanot. Se tekee somealustasta enemmän perinteisten blogialustojen kaltaisen. Notes mahdollistaa pitkien artikkelien luomisen, niiden tekstin formatoinnin ja median lisäämisen niihin.

Notes-ominaisuus on saapunut jo kokeiltavaksi osalle käyttäjistä. Twitter ei ole paljastanut, milloin ominaisuus saapuu kaikille käytäjille.

Moni Twitter-käyttäjä jakaa pidemmäksi tarkoitetut julkaisut merkkimäärärajoituksen vuoksi useaan twiittiin. Vuonna 2017 Twitteriin ilmestyi ominaisuus, joka helpotti useasta twiitistä koostuvien julkaisujen kirjoittamista. Yhden twiitin enimmäismerkkimäärä oli somepalvelussa alun perin 140, mutta rajaa nostettiin nykyiseen 280 merkkiin syksyllä 2017.