Billie Eilish paljasti – kaksoisolento jättifestareiden esiintymislavalla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suuresta suosiosta nauttiva Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Billie Eilish esiintyi huhtikuussa Kalifornian Coachella-jättifestivaaleilla. Nyt tähti on paljastanut, että hänen itsensä sijaan lavalla nähtiin hetken aikaa sijaisnäyttelijä.

Billie Eilish kertoi Matt Wilkinsonin podcastin haastattelussa pukeneensa yhden taustatanssijoistaan mustaan peruukkiin, aurinkolaiseihin ja hänen kenkiinsä sekä sukkiinsa. Kaksoisolento nousi lavalle keikan alussa oikean Eilishin seuratessa lavan sivusta huomioliiveissä ja pitkässä mustassa takissa.

– Laitoin hänet lavan takaosaan. Hän seisoi siellä valojen mennessä päälle, ja kaikki luulivat hänen olevan minä. Kukaan, kirjaimellisesti kukaan ei tiennyt totuutta, Eilish paljasti.

Sijaisnäyttelijä oli lavalla intron ajan, eikä hänen kasvojaan näytetty festivaalin isokokoisilla näytöillä. Todellinen Billie Eilish astui lavalle keikan varsinaisen ensimmäisen kappaleen, Bury a Friendin alkaessa.