Suosittu mökkitie remonttiin – parannukset nostavat viitostien nopeusrajoituksia

Matkailu · Terhi Piiroinen

Olipa sitten pääsiäinen, juhannus tai joulu, syntyy valtatie 5:lle ruuhkia meno- ja paluuliikenteen muodossa. Syy on alueen runsaassa vapaa-ajan asuntojen määrässä. Mikkelin eteläpuolelle on suunniteltu tieremontteja jo pitkään, joista yksi nytkähtää eteenpäin. Tänä vuonna tehdään valmisteluita ja varsinainen rakentaminen alkaa ensi vuonna.

– Viitostie eli valtatie 5 on yksi Suomen pääväylistä, joka kulkee Heinolasta Sodankylään. Heinolan ja Mikkelin välillä tie on pääosin parannettu korkeatasoiseksi valtatieksi. Kuitenkin Mikkelin eteläpuolella, Huruksen ja Hietasen välillä, on neljä keskikaiteetonta ohituskaistaa. Tiellä tapahtuu verrattain paljon liikenneonnettomuuksia, Väylävirastosta kerrotaan.

Hankkeen valmistelevat työt näkyvät kesän aikana maastossa. Hanke parantaa Mikkelin eteläpuolella Viitostien Huruksen ja Hietasen välisen tieosuuden liikenneturvallisuutta erityisesti uuden, noin seitsemän kilometrin mittaisen, keskikaiteen ansiosta. Keskikaide mahdollistaa, että ajonopeus voidaan pitää talvellakin turvallisesti 100 kilometrissä tunnissa. Hankkeessa rakennetaan myös uusi eritasoliittymä. Rakennustyöt aloitetaan ensi vuoden alussa ja ne on tarkoitus saada saman vuoden aikana myös valmiiksi.

Väylävirasto

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.