Uimarannoille ilmestyi suuria kuoppia – viranomaiset syyttävät TikTokia

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Yleisillä uimarannoilla on törmätty erikoiseen ilmiöön. Rantahiekkaan on ilmestynyt kuoppia, joista syytetään TikTokissa levinnyttä viraalivillitystä.

Kuoppia on nähty muun muassa Yhdysvaltojen Floridan uimarannoilla. Vaikka monet kolot ovat jääneet melko pieniksi, on joukossa suuriakin ja jopa puolentoista metrin syvyisiä kuoppia. Rannoilla vierailleet ovat valitelleet olleensa vähällä pudota niihin.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Ihmisten lisäksi kuoppien pelätään aiheuttavan ongelmia kilpikonnille. SCCF-luonnonsuojeluyhdistyksen Kelly Sloan kertoo NBC-uutissivustolle kilpikonnien poikasten kuoriutuvan lähiakoina rannoilla. Vaarana on, että poikaset putoavat kuoppiin ja jäävät saalistajien armoille.

Viranomaiset syyttävät kuopista TikTokia. Somepalvelussa kerrotaan levinneen ”kuinka syvälle pystyt kaivamaan” -niminen haaste. Kuoppien kaivajien kehotetaan peittämään kolot jäljiltään.

– Ihan sama vaikka he kaivaisivat kuoppia Kiinaan asti. Peittäkää ne ennen kuin poistutte, Floridan Sanibelin kaupunginjohtaja Holly Smith summasi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.