Tuulipyörre iski luksushotellin uima-altaalla – kalusteet lensivät ilmassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Las Vegasissa sijaitsevan Luxor Hotel and Casinon uima-altaalle on iskenyt aavikkoalueella tavattu tuulipyörre. Pientä pyörremyrskyä muistuttava sääilmiö tempaisi mukaan allasalueen kalusteita. Yksi henkilö loukkaantui onnettomuudessa, mutta hänen vammansa jäivät pieneksi.

Allasalueelle iskeneestä tuulipyörteestä on julkaistu video Tiktokiin. Las Vegas sijaitsee Nevadassa, keskellä aavikkoaluetta, joten tuulipyörteet ovat tuttu näky osavaltiossa. Ne aiheuttavat kuitenkin harvemmin tuhoa pienen ilmavirtauksensa ja lyhytkestoisuutensa vuoksi. Niitä kutsutaan yleensä nimellä pölypyörre, koska myrsky kerää mukaansa tomua, hiekkaa ja roskaa.

Pyörre syntyy auringon lämmittäessä maata ja kun lämmön synnyttämä ilmavirtaus nousee. Tuulen pyörteisuus ja nousuliikkeet muodostavat noin minuutin pituisen pyörteen. Uima-altaalla olleet ihmiset säikähtivät pyörrettä, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti, Abc7-uutiskanava raportoi.

@hollyvagabond @ABC News @CNN @Univision ♬ original sound – hollyvagabond