Video kuin toimintaelokuvista – auto pakeni täpärästi maanvyöryä

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maanvyöryt voivat aiheuttaa tuhoisia vaaratilanteita. Eräs autoilija onnistui taannoin välttymään täpärästi vyöryn synnyttämältä tuholta Kiinassa. Tilanne ikuistui viraalina levinneeksi videoksi.

Toimintaelokuvien kohtauksia muistuttavalla videolla nähdään, kuinka henkilöauto kiitää ulos tunnelista vuoristoisella tiellä Sichuanin alueella. Ajoneuvoa seuraa valtava pölypilvi, jonka maanvyöry on nostattanut. Tilanne kuvattiin 5. heinäkuuta.

Accuweather-sääsivuston mukaan hurjan tilanteen taustalla olivat todennäköisesti Kiinaa viime viikkoina koetelleet äärimmäiset sääilmiöt. Lämpötilat ovat noussut pohjoisessa epätavallisen kuumiksi, ja maan eteläosissa olosuhteet ovat puolestaan olleet normaalia sateisemmat. Runsaat sateet ovat tehneet vuoristojen olosuhteet otollisiksi vaarallisille maanvyöryille.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.