Viskipula iski Uuteen-Seelantiin – myös artesaaniolut ja kananugetit vaarassa

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uudessa-Seelannissa on alkoholijuomien ystäviä piinaava ongelma. Maata piinaa pula bourbon-viskistä, ja vaarassa ovat myös esimerkiksi pienpanimo-oluet ja kananugetit.

Kaupoilla on ollut jo kuukausien ajan vaikeuksia vastata asiakkaiden viskitarpeisiin. The Guardian -lehden mukaan bourbon-pulan taustalla ovat maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa ilmenneet ongelmat. Myös väkevien alkoholijuomien kysyntä on ollut suurta.

Väkevien alkoholijuomien kysyntä kasvoi Uudessa-Seelannissa koronapandemian aikana. Kysynnän lisääntymisen myötä myös varastot ovat huvenneet, sillä monien juomien valmistuksessa kestää jopa vuosikausia.

Uudessa-Seelannissa on pulaa myös hiilidioksidista, jonka pelätään vaikuttavan muun muassa paikallisten oluiden saatavuuteen. Monilta paikallisilta pienpanimoilta puuttuvat hiilidioksidin säilömisen mahdollistavat laitteistot. Hiilidioksidin puute on näkynyt ruokakaupoissa jopa esimerkiksi kananugettien loppumisena, sillä sitä käytetään myös niiden valmistuksessa.