Lapsi jumiutui Postin pakettiautomaattiin – jo toinen tapaus vuoden sisällä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alle kouluikäinen poika jäi sunnuntaina 10. heinäkuuta ansaan Postin pakettiautomaattiin. Vuoden sisään jo toinen laatuaan oleva tapaus sattui Jyväskylän Lutakon K-Supermarketissa.

Lapsi oli kivunnut pakettiautomaatin lokeron sisälle ja ovi oli sulkeutunut hänen perästään. Ilta-Sanomien mukaan paikalle hälytetyt pelastuslaitoksen työntekijät yrittivät ottaa yhteyttä Postin edustajaan, jota ei kuitenkaan tavoitettu ajoissa. Niinpä pelastajat turvautuivat sorkkaraudan apuun.

Poika saatiin turvallisesti ulos lokerosta murtamalla sen ovi. Tapauksesta ensimmäisenä uutisoineen Keskisuomalaisen mukaan lapsi ei vaikuttanut olleen edes järkyttynyt tapahtuneesta, vaan naureskeli sille iloisesti.

Poika oli ollut kaupassa ainakin yhden aikuisen seurassa. Tiedossa ei ole, kuinka kauan lapsi ehti olla jumissa lokerossa. Samankaltainen tilanne tapahtui tammikuussa Vaasassa, jossa pelastettiin pakettilokeroon lukkojen taakse niin ikään jäänyt alle kouluikäinen poika.