Netflix-pomo potkii perinteistä televisiota munille: ”Kuolee 5-10 vuoden kuluttua”

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suoratoistopalvelujen suosio ja määrä on kasvanut melkoisesti vuosikymmenen aikana. Nyt Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings on julistanut niiden syrjäyttävän perinteisen television jo tulevien vuosien aikana.

– Lineaarisen television loppu häämöttää ehdottomasti seuraavien 5-10 vuoden aikana, Hastings kertoi Netflixin sijoittajille järjestetyssä tilaisuudessa Variety-lehden mukaan.

Netflixin tulo aikoinaan markkinoille ei jäänyt huomaamatta Suomessakaan. Vuonna 2012 MTV-kanavan silloinen toimitusjohtaja julisti, että ”Maikkari potkii Netflixiä munille”. Tämän jälkeen jo muutamassa vuodessa oli selvää, että lausunto oli vähintäänkin ylimitoitettu ja todellisuudessa kävikin päinvastoin.

Vaikka suoratoistopalvelut olisivat tulleet jäädäkseen, on Netflixillä kuitenkin omat ongelmansa. Korona-aikana kotona aikaa viettäneiden suosiossa paistatelleen yhtiön paljastettiin menettäneen kaksi miljoonaa tilaajaa vuoden 2022 toisen neljänneksen aikana. Kilpailu suoratoistopalveluiden kentällä on kovaa isojen nimien, kuten Disney Plus ja HBO Max -palveluiden vuoksi.

Netflixin odotetaan esittelevän myöhemmin tänä vuonna uuden, edullisemman tilausmuodon katsojien houkuttelemiseksi. Edullisemman hinnan mahdollistavat katsojille näytettävät mainokset.