IS: Poliisille hälytys asemiehestä Helsingissä – sitten koominen totuus paljastui

Uutiset Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Helsingin Arabianrannan kaupunginosassa todistettiin keskiviikkona mittavaa poliisioperaatiota. Operaatio osoittautui kuitenkin lopulta aiheettomaksi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Poliisi oli saanut ilmoituksen Arabianrannan alueella nähdystä, pitkän aseen kanssa liikkeellä olleesta miehestä. Tilannetta lähdettiin selvittämään usean partion voimin. Suojavarusteissa olleille poliiseille selvisi paikan päällä, että asemies oli liittynyt alueella esitettyyn näytelmään eikä todellista vaaraa siis ollut.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Ihan oikein siellä oli sellainen nähty, mutta se liittyi kesäteatteriin. Esiintyjällä oli rekvisiittana ase. Ilmoittaja ei ole ilmeisesti ollut esityksessä, poliisi kommentoi Ilta-Sanomille.

Tiedossa ei ole, mihin teatteriin ja näytelmään hälytys liittyi. Arabianrannassa on heinäkuun aikana esitetty ainakin Leipäteatterin Maailmanloppu koittaa, Vanja-Eno -näytelmää Bokvillanin huvilan puutarhassa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.

.