Hyviä uutisia! Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset nelinkertaistuivat kesäkuussa

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Matkailu Suomessa on hiljalleen elpynyt koronavuosista. Ulkomaalaisten turistien yöpymisiä Suomessa oli kesäkuussa nelinkertainen määrä viime vuoden samaan ajanjaksoon verrattuna. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa kasvoivat kahdeksan prosenttia. Kaikkien matkailijöiden yöpymisten määrä oli noin neljänneksen suurempi vuoden takaiseen verrattuna. Yöpymisten kokonaismäärä jäi kuitenkin vielä kuusi prosenttia pienemmäksi kuin koronaa edeltäneenä aikana kesäkuussa 2019.

Suomessa matkailivat eniten saksalaiset, yhdysvaltalaiset ja ruotsalaiset. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä oli määrän noususta huolimatta yhä 40 prosenttia vähemmän kuin kesäkuussa 2019.

Hotellihuoneiden käyttöaste kasvoi kesäkuussa 14 prosenttia, ja samalla myös niiden keskihinta nousi. Keskihinta oli 116 euroa kesäkuussa 2022, kun vielä vuotta aiemmin se oli 97 euroa.