The X Factor tähti sai sydänkohtaukseen 35-vuotiaana – nopea apu pelasti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

X Factor -ohjelmasta kuuluisuuteen noussut Katie Waissel kiidätettiin viime vuoden elokuussa sairaalaan hänen saatuaan sydänkohtauksen. Waissel pelastui ensihoitajien ripeän toiminnan ansiosta.

Nyt, yli vuosi myöhemmin hänen sydäntään tutkitaan edelleen. Katie joutui äskettäin kantamaan mukanaan 48 tunnin ajan testilaitteita, jotka mittasivat hänen sydämensä toimintoja. Hän kertoo elämästään ja tutkimuksista avoimesti sosiaalisessa mediassa. Pian sydänkohtauksensa jälkeen Waissel kiitteli fanejaan vuolaasti saamastaan tuesta.

– Olen todella hämmästynyt teiltä kaikilta saaduista rakkaudenosoituksista ja tuesta, enkä voi kiittää teitä tarpeeksi. Keskiviikko oli todella pelottava päivä. Olen iloinen voidessani ilmoittaa, että olen nyt kotona ja otan rennosti. On tärkeää tietää mitä tapahtui ja tutkimme asiaa lääketieteellisesti. Toivon ystävällisesti, että olemme sen aikaa spekuloimatta tai pelkäämättä, Waissel kirjoitti sydänkohtauksestaan.

Katie Waissel esiintyi The X Factor -ohjelmassa sijoittuen seitsemänneksi vuonna 2010. Hänet on myöhemmin nähty julkkisten Big Brotherissa Britanniassa. Lisäksi nainen on vilahtanut suositussa Vanderpump Rules -realitysarjassa.