SK: Jussi Hakulinen on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yö-yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon jäsenenä tunnetuksi tullut ja sittemmin myös soolouraa kymmenien vuosien ajan tehnyt Jussi Hakulinen on kuollut 57-vuotiaana. Hänen poismenostaan uutisoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.

Porilaisen Hakulisen tytär vahvisti tiedon suru-uutisesta lehdelle tiistaina. Jussi Hakulisen oli määrä nousta Tampereen TähtiAreenan lavalle 12. marraskuuta Viimeinen Varietee -konsertissaan.

Vuonna 1981 Jussi Hakulinen oli mukana perustamassa Yö-yhtyettä, josta kuitenkin lähti sisäisten ristiriitojen vuoksi ja palasi 1990-luvulla tekemään biisejä Yölle. Jussi Hakulinen aloitti soolouransa vuonna 1985, minkä jälkeen hän ei ollut enää Yö-yhtyeen varsinainen jäsen, vaikka vieraili yhtyeen lukuisilla keikoilla. Hakulisen meriittilistalle kuuluu suomirockin historian suurimpiin lukeutuvia ikivihreitä, kuten Joutsenlaulu ja Rakkaus on lumivalkoinen.