Mitä ihmettä? Tommy Lee esittelee sukuelintään somekuvassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mötley Crüe -yhtyeen rumpali Tommy Lee tunnetaan muusikkona, joka ei häpeile vaatteiden riisumista julkisuudessa. Nyt tähti on herättänyt kohua poseeraamalla sosiaalisessa mediassa sukukalleus esillä. Tommy Lee jakoi nimittäin Instagramissa kuvan, jossa hän istuu altaan reunalla vailla rihmankiertämää.

Kuvaa ei ole sensuroitu lainkaan, vaan miehen sukuelin näkyy kuvassa kokonaan. Näet K18-somekuvan tästä linkistä, mikäli sitä ei ole ehditty jo poistamaan. Tapaus herätti ihmetystä erityisesti siksi, ettei kuvaa poistettu herkästi sensuuria harrastavasta Instagramista useaan tuntiin. Vastaavasti esimerkiksi naisten nännejä sisältävät kuvat päätyvät palvelussa nopeasti poistetuiksi. Pian nähdään miten tämän kuvan kanssa käy.

Tommy Lee on esitellyt vartaloaan ennenkin varsin avoimesti. Kesäkuussa tähti oli otsikoissa hieman toisenlaisissa merkeissä. Hän yllätti faninsa soittamalla Mötley Crüen keikalla murtuneista kylkiluista huolimatta.