Janni Hussin vauhdikas viikonloppu: ”Kakkospäivä hyvässä vauhdissa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Julkkiskaunotar Janni Hussi ja hänen kihlattunsa Joel Harkimo viettävät parhaillaan hyvin ansaittua kesälomaa, ja kesän kruunasi loppukesästä tapahtunut omaan kotiin muuttaminen. Hussi ryhtyi taannoin juontotöiden lisäksi myös yrittäjäksi ja Syke-sarjan näyttelijäksi. Syyskuussa hän aloittaa Big Brother -realitysarjan juontajana.

Kerroimme aiemmin miten Janni on tehnyt uuden aluevaltauksen ja ryhtynyt ralliauton kartturiksi. Hän osallistuu tänä viikonloppuna Lahti Historic Rally -rallikilpailuun Sami Pajarin kartturina Ford Escort BDA-autolla. Autokunta on kärsinyt kisassa hieman teknisistä ongelmista, mutta kisan toinen päivä on parhaillaan käynnissä.

– Kakkospäivä hyvässä vauhdissa! Pientä kamppailua teknisten vikojen kanssa mutta koitetaan parhaamme, Janni Hussi kirjoitti kuvansa yhteydessä.

Projekti sai alkunsa viime keväänä, kun nuorten maailmanmestaruuden rallissa taannoin voittanut Sami Pajari soitti Aamulypsyn studioon ja tarjosi Jennille kartturin pestiä. Hussi tarttui tarjoukseen ja nyt vuorossa on ralliautoon kartturin penkille istuminen. Nyt Janni on julkaissut sosiaalisessa mediassa videomateriaalia soratiellä kiiltävästä punaisesta autosta.