Tommy Lee selitteli vilautuskuvan syitä – ryyppyputki taustalla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mötley Crüe -yhtyeen rumpali Tommy Lee kohahdutti taannoin Instagramin rajoja koetelleella kuvalla. Rokkari esiintyi kuvassaan penis selkeästi näkyvillä. Nyt hän on paljastanut päihteillä olleen osuutta vilautuskuvan jakamiseen.

– Meillä oli pari viikkoa sitten kahden viikon tauko kiertueesta, ja aloitin kunnon v*tun ryyppyputken, Lee hehkutti yleisölle Mötley Crüen keikalla sunnuntaina.

– Olin aivan perseet olalla. Riisuuduin alasti ja aloin postailemaan kuvia lerssistäni, Lee selvensi.

Consequence-sivuston mukaan lokakuussa 60 vuotta täyttävä Lee myös kertoi lavalla pitävänsä pääsääntöisesti paljaiden rintojen näkemisestä, mutta kehotti yleisön edustajia ottamaan peniksensä esille. Mötley Crüe on parhaillaan Yhdysvaltojen kiertueella toisen kasarisuosikin, Def Leppardin kanssa. Tähteen liittyvään aikaisempaan kohuun perehdyttiin aikaisemmin tänä vuonna 90-luvun videokohun dramatisoineessa Pam and Tommy -televisiosarjassa.