Koira selvisi 30 metrin pudotuksesta – huikea pelastusoperaatio videolle

Ohhoh! · Tim Isokivi

Englannin Torquayssa todistettiin 16. elokuuta dramaattista tilannetta. Omistajansa kanssa lenkillä ollut koira putosi 30 metrin matkan alas kalliojyrkänteeltä. Yogi-niminen lemmikkieläin kuitenin selvisi koettelemuksesta hengissä. Koiran omistaja soitti onnettomuuden tapahduttua välittömästi hätänumeroon ja pyysi rannikkovariostoa apuun.

Rannikkovartioston työntekijät kiirehtivät paikalle veneellään ja ryhtyivät toistoimiin. Paikannettuaan Yogin he noutivat koiran hellävaraisesti veneeseen ja antoivat sille ensiapua. Yogi kärsi pudotuksen seurauksena luunmurtumista ja silmävammasta. Koira kiidätettiin eläinlääkäriin hätäleikkaukseen ja on sittemmin kotiutunut. Yogin omistajan mukaan koiran odotetaan toipuvan välikohtauksesta täysin ja kykenevän pian jälleen juoksemaan tuttuun tapaansa.

– Olemme iloisia siitä, että löysimme Yogin nopeasti. Koira oli kylmissään, vapiseva ja loukkaantunut. Toivomme sille kaikkea parasta ja pikaista paranemista, venettä ohjannut James Hoare kertoi tiedotteessa.