Stanfordin professori lupaa: ”Massiivinen UFO-paljastus tulossa”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Salaliittoteoreetikot ovat jo kymmenen vuotta spekuloineet sisäpiiritiedolla, jonka mukaan kolmas maailmansota käynnistyy suuren UFO-paljastuksen myötä. On väitetty, että mahtivaltiot saavat siten pumpattua rahaa aseteknologiaan ja avaruusjoukkojen muodostamiseen. Foliohattujen epäilyksen mukaan UFO-paljastus on kuitenkin puppua ja tekaistu syy sille, että valtiot ottavat suuria lainoja yksityisiltä pankkeereilta ulkoavaruuden mahteja vastaan taistellessaan.

Kaikki tämä spekulaatio voi olla pötypuhetta tai totisinta totta. Nyt kuitenkin monen huomio on kiinnittynyt viime päivinä esille tulleisiin väitteisiin avaruusolioihin liittyvistä paljastuksista. Tiedelehdissä on ollut hämmentävän paljon aiheeseen liittyviä artikkeleita. On julkaistu asiantuntijahaastatteluita, joista yhdessä on päästetty ääneen Stanfordin yliopiston professori ja immunologi, tohtori Garry Nolan.

Wikipedian mukaan kyseessä ei ole kansankielellä hörhöksi kutsuttu foliohattu, vaan kovilla meriiteillä varustettu tiedemies. Nolan on johtava tutkija ensimmäisessä vertaisarvioidussa ja avoimeen lähteeseen julkaistussa tutkimuksessa, joka käsittelee UFOihin liittyviä poikkeavia materiaaleja. Artikkelissa tarkastellaan nykyaikaisia analyyttisiä menetelmiä, mukaan lukien massaspektrometria, tuntemattomien materiaalien karakterisointia, analysointia ja tunnistamista. Nolan on työskennellyt Yhdysvalloissa vuonna 2020 perustetussa Unidentified Aerial Phenomena Task Forcessa, eli Tuntemattomien ilmailmiöiden työryhmässä, joka kuuluu Yhdysvaltain merivoimien tiedustelupalvelun ohjelmaan.

Nolan on osallistunut Pentagonin ja CIA:n näytetutkimuksiin materiaaleista, joita on kerätty maahan pudonneiden UFOjen havaintopaikoilta. Yhdysvaltojen asevoimat eivät ole enää kiistäneet ulkoavaruuden teknologian saapumista maapallolle. Nolan on nyt kertonut tuoreessa haastattelussa työstään hallituksen kanssa UFOjen tutkimisen saralla.

Nolanin mukaan on joukko ihmisiä, jotka osallistuivat UFO-romun talteenottoon ja hallituksen salaisiin ohjelmiin. Tohtorin mukaan nämä henkilöt tulevat pian paljastamaan isolla volyymilla mitä he tietävät. Toisin sanoen luvassa on ihmishistorian suurin skuuppi.

– Siellä on ollut aktiivista salailua. Huomasitteko, mitä puolustusministeriö ilmoitti äskettäin? He ilmoittivat perustavansa oman toimiston näitä ilmiötä tutkimaan. He kertoivat aloittavansa tutkimuksen vuodesta 1947 lähtien, Nolan kertoi Tucker Carlson Tonight -ohjelman haastattelussa.

Kyseessä on sama vuosi, jolloin popkulttuuristakin tunnettu Roswellin tapaus kävi. Silminnäkijöiden mukaan taivaalta syöksyi pelloille kappaleita. Tapahtumapaikkana ei itseasiassa ole Yhdysvaltojen silloinen lentotukikohta Roswellissa, vaan naapuripitäjä. Alueen nimi on sattumalta Corona. Sen sijaan kaikki taivaalta maahan lentäneet kappaleet vietiin nopeasti Roswelliin.

– Yhdysvaltain hallituksessa on ainakin jossain määrin uskoa siitä, että kansallisen turvallisuuden uhiksi pidetyt esineet eivät ole peräisin tästä maailmasta. Tutkimusten painopiste on siirtynyt puhtaasti esineisiin, jotka eivät ole ihmisen valmistamia.

On yleisesti tiedossa, että Yhdysvallat ja Venäjä ovat parhaillaan nokkapokassa keskenään. Tässä näkökulmassa UFO-paljastusten ajankohta on mielenkiintoinen. Kylmän sodan aikana suurvallat kävivät kilpajuoksua siitä, kuka valloittaa ensimmäisenä Kuun kamaran. Joidenkin salaliittoteoreetikkojen foliohatun antenni piippaa nyt punaisena. Nähtäväksi jää, mitä historiaan lopulta kirjoitetaan ja mistä näkökulmasta. Jos professori Nolanin tekemät paljastukset pitävät paikkaansa, elämme todella historiallista aikakautta.